Terhi Pölkki


Terhi Pölkki on kenkäsuunnittelija, joka on palkittu mm. Accessory Designer of the Year -palkinnolla Elle style Awardseissa 2014 ja Taito-Finlandia 2016 -palkinnolla. Terhi Pölkki valmistui kenkäsuunnittelun taiteen maisteriksi Cordwainers at London College of Fashion koulusta keväällä 2008. Emil Aaltonen muistorahasto tuki taiteen maisterin opintoja stipendillä. Terhi Pölkki lanseerasi omaa nimeään kantavan kenkämalliston keväällä 2012 ja marraskuussa 2018 avattiin merkin ensimmäisen liike Kämp Gardeniin Helsinkiin. Terhi Pölkki -merkin kengissä yhdistyvät pohjoismainen minimalismi ja käytännöllisyys kauniilla tavalla. Laadukkaiden materiaalien lisäksi merkille on tärkeää myös tuotannon eettisyys. Terhi Pölkki -mallistoa myy 15 jälleenmyyjää mm. USA:ssa, Kiinassa, Ranskassa, Saksassa ja Japanissa.

Tärkeitä tienristeyksiä ja valintoja, jonka ansiosta olen nyt kenkäsuunnittelijana

Tiesin haluavani muotisuunnittelijaksi jo 13-vuotiaana. Unelma oli hyvin selkeä alusta saakka. Lukion jälkeen pidin välivuoden ja pääsin kenkäliikkeeseen töihin ja sen jälkeen minua alkoi kiehtoa kengät kolmiulotteisina objekteina, ikään kuin muodin ja tuotesuunnittelun välistä. Olin kuitenkin jo aloittanut vaatetusopinnot ja tein Janita Oy:n kenkätehtaalla työharjoittelun ja siellä minulle kristallisoitui, että haluan nimenomaan kenkäsuunnittelua opiskelemaan. Hämeen ammattikorkeakoulun Wetterhoffin ensimmäisenä vuotena meillä vieraili opettajavaihdossa suunnittelija Hedi Raikamo Lontoosta. Sen vierailun jälkeen tiesin, että seuraava etappi on päästä Lontooseen jatko-opintoihin samaan kouluun, jossa oli opiskellut maailman kuulu Jimmy Choo. Koen, että Hedi Raikamon vierailu oli käänteentekevä asia Lontooseen pyrkimiseen ja sen jälkeisen urani kehitykselle. Se antoi ikään kuin sysäyksen kansainväliseen kenkäuraani ja Lontoo aika teki minusta sen suunnittelijan, joka tänä päivänä olen. Minulla oli hienoja työpaikkoja ja vaativia pomoja, jotka opettivat alalta todella paljon peräänantamattomuutta ja kovaa työtä. Opin kuinka suunnitellaan eri sesongeille ja että jokainen tuote tulee pystyä perustelemaan tai sillä ei ole tarkoitusta olla olemassa. Kenkiä ei tule suunnitella suunnittelun ilosta, vaan puhtaasti tarkoitusta varten.

Ajatuksia siitä, miten suomalaista kenkäsuunnittelua tulisi uudistaa, jotta pärjäisimme kilpailussa maailmalla

Vähittäiskaupan ala on ollut murroksessa jo jonkin aikaa. En tiedä tarvitseeko kenkäsuunnittelua uudistaa vaan pyrkiä ymmärtämään kuluttajaa ja kansainvälistä kilpailua paremmin. Tuntea kansainväliset markkinat ja kilpailijat ja ymmärtää mitä asioita he painottavat ja samalla olla uskollinen omalle tekemiselleen ja arvoilleen. Pitää muistaa, että kaikkia ei voi miellyttää ja kun on uskollinen omalle tekemiselle ja tyylilleen, niin se kantaa. Suurin haaste on ollut verkkomyynnin kasvu ja kuinka kenkien ostamista netin kautta voisi helpottaa. Kengät ovat vaatineet perinteisesti fyysistä sovittamista eli niiden tilaaminen verkosta on haasteellisempaa kuin esimerkiksi vaatteiden. Tässä olisi ehkä tulevaisuuden suunnittelijoille sopiva pähkinä purtavaksi. Samalla uskon myös, että suunnittelijoilta tullaan vaatimaan laajaa osaamista sekä suunnittelun, valmistuksen ja kaupan alalta. Nämä nivoutuvat yhteen ja perinteinen suunnittelijan rooli tulee olemaan moniulotteisempi kenkäasiantuntija kuin puhtaasti kenkäsuunnittelija. Kaupallisuuden ymmärtäminen on avainasemassa tulevaisuuden suunnittelulle.

Ajatuksia jalkineosaamisen tulevaisuudesta meille suomalaisille

Mielestäni Suomessa on hyvä osaaminen. Nyt on ehkä käänteentekevää löytää uusia tapoja mm. sisäänostopuolelta ja korostaa suomalaisen suunnittelun tärkeyttä sekä olla ylpeä kotimaisesta suunnittelusta ja merkeistä. Suomalaisen kuluttajan tulisi ymmärtää miksi on tärkeää ostaa kotimaista, ei vaan tukeakseen, vaan myös säilyttääkseen osaamista. Samoin tiedostaa, että kotimaisessa suunnittelussa ennen kaikkea ajatellaan aina kotimaisen kuluttajan tarpeita ja tuotteet suunnitellaan Suomen keliolosuhteita ajatellen. Uskon, että suomalaiselle jalkineelle tulee olla vielä suurempi syy ja tarve, ei vaan tukemisaspekti, joka ei ole koskaan riittävä syy ostaa kotimaista tuotetta, on se sitten vaate tai kenkä. Meidän tehtävä on ymmärtää paremmin suomalaista kuluttajaa ja suunnitella heille sopivia tuotteita.

Mikä minun kengissäni on erilaista kuin muiden?

Perustin oman kenkämerkin 2011 ja alusta asti minulle oli tärkeä käyttää ympäristöystävällisiä materiaaleja kengissäni. Muotiteollisuus on yksi maailman eniten saastuttava ala ja tämä on erittäin tärkeä muistaa uusia tuotteita suunniteltaessa. Me suunnittelijat teemme päätökset kuluttajan puolesta eikä voida olettaa, että kuluttajat ovat tarpeeksi valveutuneita tekemään eettisiä ostopäätöksiä, ellei siihen olla jo suunnitteluprosessissa keskitytty huolellisesti. Yritän omalta osaltani olla vaikuttamassa kenkien materiaaleihin, jotta voimme tarjota myös eettisiä vaihtoehtoja ja korkealuokkaista laatua. Kenkiä tulee miettiä laadun ja kestävyyden kautta, sekä tietysti ottaa huomioon vuodenaika, jolle ne suunnitellaan. En väitä, että kengistä saisi koskaan 100 %:sti ekologisen, mutta on hyvä pyrkiä haastamaan itsensä ja yhteistyökumppanit. Kun mahdollisimman moni kenkäalan yrittäjä vaatii muutosta, niin asioihin puututaan ja niitä pyritään parantamaan. Tämä on vuoropuhelu, jota käyn tehtaan omistajan kanssa ja he tukevat valintojani ja pyrkivät löytämään uusia ekologisia materiaalitoimittajia tuotteilleni.

Miten tähän valintaan on päädytty?

Työskentelin Lontoossa maisterin opintojen jälkeen useilla eri premium kenkämerkillä ja matkustin Kiinassa, Brasiliassa ja Intiassa kenkätehtailla. Olen nähnyt massatuotannon erittäin läheltä. Oman merkkini lähtökohta on, että kengät tuotetaan Euroopassa, EU:n lainsäädännön puitteissa, kenkäni valmistetaan vain kasviparkituista materiaaleista, niin lähellä että pystyn vierailemaan tehtaalla ja tutustumaan tehtaan tuotantoon ja työoloihin.

Ajatuksia yhteistyöstä

Minulla on laaja ystäväpiiri kenkäalalla. Pidämme yhteyttä ja jaamme tietoa alan käänteistä muun muassa messuista ja muista tapahtumista. Olen tehnyt yhteistyötä eri alojen suunnittelijoiden kanssa mm. korusuunnittelija Jaclyn Mayer ja tekstiilisuunnittelija Johanna Gullichsen. Toivoisin yhteistyötä nimenomaan kenkäalan eri sekmenteissä työskenteleville. Suunnittelijat, oman merkin yrittäjät, kenkätehtailijat/valmistajat, kauppiaat, sisäänostajat ja ketjuliikkeiden sisäänostajat. Näin saataisiin koko kenkäalan osaajat saman katon alle ja voitaisiin jakaa tietoa ja osaamista toisillemme, me kaikkihan teemme töitä intohimoisesti kenkien parissa.

Terveisiä  kenkäteollisuudelle, kenkäsuunnittelijoille ja kengänkuluttajille

Kuluttaja: Kysy, vaadi tietoa alkuperästä, materiaaleista ja huollosta! Suunnittelija: Ole kriittinen ja samalla avoin ja haasta itsesi mallisto kerrallaan! Ostaja: Ole avoin uusille tuotteille ja pyri valinnassasi eettisesti tuotettuihin tuotteisiin!

Sivustomme käyttää evästeitä tarjotakseen sinulle paremman selauskokemuksen.